Trimmaus
Trimmauksen kestoon vaikuttaa:
- Turkin kunto ja trimmausväli
- Se kuinka hyvin koira antaa suorittaa hoitotoimenpiteet/trimmauksen.
Pesu:
Koira on pestävä AINA ennen trimmausta (paitsi nypittävät rodut). Ellet osta pesupalvelua trimmaajalta, on sinun pestävä koira itse joko samana tai aikaisintaan edellisenä päivänä. Koira on pestävä syväpuhdistavalla shampoolla (myös kuono, pää ja tassunpohjat). Trimmauskoneen terä ja sakset tylsyvät, jos koira on likainen. Koiran on oltava täysin kuiva, kun se trimmataan. Älä myöskään päästä hiekkapölyä koiran turkkiin.
Nypittäviä rotuja ei pestä ennen trimmausta. Pesu tekee karvan liukkaaksi ja hankalaksi nyppiä. Poikkeuksena kurakelit jolloin koiran jalat, tassunpohjat ja vatsanalus on syytä pestä ja kuivata. Mikäli koirasi kuitenkin likaa itsensä ennen trimmausta siten, että joudut pesemään sen kokonaan, ilmoitathan tästä trimmaajalle niin varaamme koirallesi uuden ajan.
Koira on tuotava trimmaukseen takuttomana ja harjattuna. Mikäli koirallasi on takkuja, joita et itse saa selvitettyä, kerrothan tästä ajanvarauksen yhteydessä, koska takkujen selvitykseen on varattava aikaa. Muussa tapauksessa takut leikataan pois.
Koira:
Koiralla oltava rokotukset voimassa (kennelliiton rokotussääntöjen mukaisesti) ja se on oltava asianmukaisesti madotettu.
Jos koiralta löytyy trimmauksen yhteydessä ulkoloisia, perimme 20€ ylimääräisen maksun.
Tilat ja välineet on pestävä ja desinfioitava erityisen tarkasti ja tähän menee työaikaa. Huolehdi siis ettet tuo trimmaukseen koiraa, jolla on ulkoloisia.
Ilmoitathan trimmaajalle, jos koirasi saattaa käyttäytyä aggressiivisesti tai sillä on jotain sairauksia tai iho-ongelmia.
Käytäthän koirasi tarpeilla ennen trimmausta, mutta älä trimmaustilojen edessä.
Totuta koirasi pöydällä oloon ja käsittelyyn. Trimmaustilanteessa koira on aina pöydällä ja sen on tunnettava olonsa turvalliseksi.
Pentu tarvitsee aikaa tottua uusiin asioihin. Siksi varaamme ensimmäiseen trimmiin normaalia pidemmän ajan, vaikkei trimmattavaa olisikaan paljon.
Annathan koiralle ja trimmaajalle työskentelyrauhan. Useimmiten koira rauhoittuu parhaiten, kun omistaja ei ole paikalla. Tästä syystä omistajan on hyvä odottaa trimmaustilan ulkopuolella.
Peruminen:
Esteen sattuessa trimmauksen peruminen on tehtävä edeltävänä päivänä klo. 18 mennessä. Jos et saa yhteyttä, jätä tekstiviesti niin kuittaan sen sinulle mahdollisimman pian. Peruuttamattomien aikojen veloitus 20€.